Palvelut
Työhyvinvointia työstä

Motiwe

Työhyvinvointia työstä

Ovatko organisaatiosi työhyvinvointikyselyn tulokset heikentyneet jollakin osa-alueella tai yksiköissä? Ovatko sairauspoissaolot kasvussa ja työkykyriskejä näköpiirissä? Onko työntekijöillä työidentiteetin muutospaineita tai ammatillisia jumeja? 

Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys ovat iso kustannus työnantajalle. Hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi ja pysyy todennäköisemmin teillä. Joskus voi olla vaikea saada kiinni siitä, mistä työssä jaksamisen haasteet varsinaisesti kumpuavat ja mikä arjessa hiertää.

Työhyvinvointia työstä -palvelukokonaisuudessa jaksamisen haasteita tarkastellaan osana työtä. Palveluiden tavoitteena on hahmottaa, mistä työhyvinvointi- ja työkykyongelmat syntyvät. Miten kehittää työhyvinvointia jo ennen kuin ongelmat ehtivät kasautua? Ja mihin kannattaisi tarttua sekä työyhteisön että yksilöiden tasolla?

Lopputuloksena saavutetaan tilannekuva työstä ja työkykyhaasteista, löydetään ratkaisuja ja parhaimmillaan toimintamalli, joka samanaikaisesti parantaa työhyvinvointia ja yhteisen työn sujuvuutta. Työyhteisölle ja työntekijöille syntyy uusia  oivalluksia. Työkyvyttömyysriskit pienenevät ja kustannukset laskevat.

Palvelu voi olla vaikkapa kehittämispäivänne yhteydessä toteutettava muutaman tunnin paja tai pidempi teille räätälöity kehittämisprosessi. Voimme myös painottaa teemoja tarpeenne mukaan.

Työhyvinvointia työstä -palveluissa hyödynnetään työtä ja työhyvinvoinnin tilannetta jäsentäviä, tutkimukseen perustuvia ja käytännössä koeteltuja työkaluja. 

Työhyvinvointia työstä -palveluita:

Tarve

  • Työssä on kuormittavia tekijöitä, ja niistä halutaan parempi ymmärrys.
  • Työntekijöiden jaksaminen on koetuksella ja työssä on tapahtunut muutoksia.
  • Halutaan varmistaa tiimin tai työyhteisön jaksaminen myös lähitulevaisuudessa. 

Tavoitteet ja toteutus

Lataa tästä Hyvinvoiva-palvelun esite!

Tarve

  • Tiimille, jolla on jaksamisen haasteita, sairauspoissaoloja.
  • Kun halutaan ennaltaehkäistä jaksamisen haasteita tiimissä.
  • Halutaan tukea yksilöiden oman tilanteen ymmärtämistä ja ratkaisujen löytymistä.

Tavoitteet ja toteutus

  • Osallistujille rakentuu työkyvyn henkilökohtainen tilannekuva, käsitys voimavaroja syövistä ja tuovista tekemisistä sekä omasta ammatillisen kehityksen tilanteesta ja ymmärrystä omista tuntemuksista.
  • Syntyy ideoita ja suunnitelma henkilökohtaisen kuormituksen ja työkykyriskin pienentämiseksi.
  • Työyhteisölle syntyy myös yhteisiä ratkaisuja ja käsitys voimavaroja tuovista ja kuormittavista tekemisistä.
  • Työyhteisö löytää keinoja työnsä tuunaamiseen ja työn imu paranee.
  • Hallinnan tunne lisääntyy.
  • 3-4 h kehittämispaja

Tarve

  • Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet, työhyvinvointikyselyn tulokset heikentyneet koko organisaatiossa tai jossakin tiimissä.
  • Halutaan saada kuva ja ymmärrystä siitä, mitkä ovat työhyvinvoinnin heikentymisen juurisyyt.

Tavoitteet ja toteutus

  • Perusteellisempi selvitys työyhteisön tai organisaation työkykyhaasteiden syistä sekä työkyvyn ja työn muutoksen välisistä yhteyksistä.
  • Motiwen asiantuntijan toteuttama aineistonkeruu (laadullinen aineisto + data), analyysi ja 3 h kehittämispaja
  • Arviointipajaa suositellaan 2-4 kk:n päähän Hyvinvoiva-, Mielekäs- ja Valottava-palveluista.
  • Arviointipajassa reflektoidaan ja arvioidaan toteutettujen ratkaisujen ja kokeilujen toteutumista.

Tarve

  • Yksilöllä on jaksamishaasteita, sairauspoissaoloja, ammatillinen jumi tai umpikuja, mahdollisesti riski työkyvyttömyydestä.
  • Kun halutaan varmistaa yksilön työn mielekkyys ja merkityksellisyys ennen jaksamishaasteiden syntymistä.

Tavoitteet ja toteutus

  • Rakentuu työkyvyn henkilökohtainen tilannekuva, käsitys voimavaroja syövistä ja tuovista tekemisistä sekä omasta ammatillisen kehityksen tilanteesta ja ymmärrystä omista tuntemuksista.
  • Työntekijä löytää keinoja työnsä tuunaamiseen ja työn imun parantamiseen.
  • Syntyy ideoita ja suunnitelma kuormituksen ja työkykyriskin pienentämiseksi.
  • Hallinnan tunne lisääntyy.
  • 3 x 1,5 h yksilökeskustelu.

Esihenkilövalmennuksen teemoja esimerkiksi: 

  • Tiimin muutoksen hahmottaminen
  • Arkityö ja työhyvinvointi
  • Valmentavan ja oppivan työkulttuurin kehittäminen
  • Työidentiteetti ja työhyvinvointi
  • Esihenkilöt saavat työhyvinvoinnin johtamiseensa tietoa, ratkaisuja ja työkaluja hyödynnettäväksi oman tiimin arjessa.
  • Esihenkilötiimin oman työhyvinvointitilanteen hahmottaminen ja ratkaisut työkalujen avulla.
  • Lisäksi esihenkilöt tekevät suunnitelman työkalujen kokeilemisesta  esihenkilötyössä, kuten one to one -keskusteluissa, kehityskeskusteluissa ja tiimipalavereissa. Kokeilukokemuksia reflektoidaan yhdessä.

Palveluiden rinnalla tai niiden jälkeen voidaan toteuttaa työhyvinvointia tukevaa coachingia tai  kehittävää työnohjausta joko yksilöille tai koko työyhteisölle.

“Yhteistyö Marjon kanssa on ollut aina erittäin sujuvaa ja mutkatonta. Marjossa yhdistyy asiantuntijuus, aktiivinen kuuntelu, helposti lähestyttävyys ja älykäs keskustelukyky, jossa on ihmisyys mukana.


Marjo toimii aina asiakaslähtöisesti ja Marjolla on kyky ja asiantuntemus hahmottaa ja kiteyttää organisaatioiden ja ko. toimialan erityispiirteitä ja muutospaineita. Marjo pystyy ymmärtämään taustoja, ratkomaan oikeita asioita ja löytämään sekä yksilölle että organisaatiolle sopivia ratkaisuja. Suosittelen Marjon kanssa yhteistyötä työkykyjohtamisen ja työkyvyttömyysriskien hallinnan kehittämisessä, työn muutostilanteissa, työhyvinvointihaasteissa ja osaamisen kehittämisessä sekä yleisesti HR:n kehityksen tukena.”

Tom Riski
Hyvinvointijohtaja, Turun yliopisto

Haluatko keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen?

Varaa maksuton 30 minuutin keskusteluaika, jossa voimme käydä tilanteenne läpi ja suunnitella teille sopivaa ratkaisuprosessia. Ajan varaaminen ei velvoita mihinkään. Voit varata ajan varauskalenterista tai ottaa yhteyttä sähköpostilla, puhelimella tai tekstiviestillä.

Tilaa uutiskirje!

Haluatko saada sähköpostiisi Motiwen ajatuksia suomalaisesta työelämästä ja sen kehittämisestä? Tilaa uutiskirje!